Välillä tulee sellainen hetki, että kortit saavat jäädä unholaan ja alkaa ristipistohuuma. Muutama vuosi sitten aika moni sukulainen sai joululahjaksi kasvopyyhkeet joihin olin tehnyt ristipistokuviot. Idean sain muutama vuosi sitten käydessäni Turussa Sylvi Salosen ihanassa liikkeessä. Sieltä olen ostanut kaikki pyyhkeet jotka olen tehnyt. Myös ohjekirjat ovat sieltä hankittuja. Pyyhkeitä on olemassa montaa eri kokoa ja väriä. Vihreät pyyhkeet tein itselleni ja työn alkamista odottaa beiget kasvopyyhkeet sekä isot kylpypyyhkeet. Ristipistokuviot ovat yksinkertaisia ja helppoja. Yhden pienen kasvopyyhkeen tekee nopsaan! Ja aivan ihana lahjaidea!
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Ristipiston lumoissa

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ai, yllättävää...vihreitä pyyhkeitä! =) Tosi kauniita...joku se jaksaa näpertää.
VastaaPoistaOsaisikko tehä tollasia?
http://2.bp.blogspot.com/_e45UToiXVgU/SeouBm__b_I/AAAAAAAAAcU/CRvPZAQVAL8/s1600-h/myyd%C3%A4%C3%A4n.JPG
Meiän Eevi toivo jo joululahjaks jäätelöitä leikkeihinsä, mutta kaupasta ei sellasia (muovisia tmv.) löydy ja mää en osaa kankaisia värkätä (ku ei oo konettakaan).
Vihreä sopii sisustukseen =)
VastaaPoistaKyllä mä olin ajatellut ne beigen värisetkin itselle, kun joskus valmistuvat.
Kyllähän mä osaan tollaiset tehdä, mut melkein kaavat tarttis olla. En tiedä osaanko muuten ommella jäätelöitä.