tiistai 29. toukokuuta 2012

Mallaslimppu

Harvakseltaan tulee päivityksiä nykyään. Poju nukkuu enää harvoin aamutorkkuja, jolloin on ollut aikaa blogia päivittää. Toisaalta empä ole juuri nyt mitään oikein edes tehnyt, kun kaikki aika mitä on ollut menee pihatöissä. Kun ehtisin voisin vähän ottaa kuvia pihan uudistuksista. Tänä vuonna sain kaksi uutta kasvilaatikkoa. Rinne saa myös uuden ilmeen ja katsotaan mitä kaikkea ehditään tehdä. 

Kaapista löytyi mämmi-ja leipämallaspussi. Pussin kyljessä oli mallaslimpun ohje ja päätin kokeilla ohjetta. Hyvältä leipä maistui ja oli todella pehmeää. Taikinasta tuli neljä aika ison kokoista  leipää.




Mallaslimppu

1 l vettä, piimää tai maitoa (laitoin maitoa)
50 g hiivaa
2 tl suolaa
1 dl siirappia
100 g sulatettua voita
2 dl mämmi- ja leipämaltaita
3 dl ruisjauhoja
15-20 dl vehnäjauhoja

Lisää kädenlämpöiseen nesteeseen hiiva, suola, siirappi, maltaat ja jauhot. Alustamisen loppupuolella lisää sulatettu voi. Anna taikinan kohota ja leivo sen jälkeen taikinasta 4 limppua, joiden annetaan kohota liinalla peitettynä.
Pistele kohonneet limput ja paista uunissa n. 220 asteessa 30-40 minuuttia. Anna valmiiden limppujen olla leivinliinan alla, jotta kuori pehmenee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti