Tein jo aikoja sittten omia kokeiluja. Väkerisin Lontoo rae- suklaasta hyydykekakun. Ohjeen keksin itse ja rohkeimmat voivat sitä testata. =) Kakku oli kyllä ihan syötävää, mutta aika makeaa (jos muistan oikein). Nopeasti tekaisin kakun Pojun nukkuessa päiväunia. Kakun teko olisi siis kaivannut hieman enemmän aikaa ja miettimistä. Ehkä vielä testaan toisen kerran ohjetta ja kehittelen siitä vielä paremman.
Lontoo rae hyydykekakku
Pohja:
n. 300 g keksejä (käytin kaurakeksejä)
75 g sulatettua margariinia
Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 purkki flora vispiä
1 dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1 levy lontoon rae- suklaata
5 liivatetta
Koristelu:
Lontoo rae- karkkeja
Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulanut margariini. Levitä keksiseos irtopohjavuan pohjalle. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto, sokerit ja sulatettu suklaa. Sulata liivatteet pieneen tilkkaan vettä ja lisää täytteeseen koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan keksiseoksen päälle ja laita jääkaappiin hyytymään useammaksi tunniksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti