maanantai 21. toukokuuta 2012

Gluteeniton suklaakakku

Viimeisimmässä Leivotaan lehdessä oli ohje gluteenittomalle suklaakakulle. Poju ei pitänyt ajatuksesta, että leipoisin jotain, mutta onnistuu se kakun tekeminen yhdelläkin kädellä. =)
Kakun ohje oli siitä hyvä, että ei tarvinnut ostaa erikseen erikoisjauhoja. Kaapista löytyi kaikki tarvittavat raaka-aineet. Kakku oli ihan hyvä, mutta pidin siitä hieman liian kauan uunissa ja siitä tuli kuivahko. Ei siis ollenkaan mutakakun tapainen niin kuin olisi pitänyt. Taikina oli muuten todella löysää, kun laitoin sen vuokaan, jonka seurauksena taikinaa oli myös uunin pohjalla. :(

Kuvan kakusta on ottanut valokuvaaja. Mahdollisuus tarjoitui niin olihan se käytettävä hyväksi. Kiitos kuvaajalle hienosta kuvasta!





Gluteeniton pehmeä suklaakakku

75 g voita
3 kananmunaa
2 dl sokeria
3/4 dl kaakaojauhetta
1 ½ dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa

Koristelu
Kermavaahtoa 
vadelmia

Voitele pyöreä halkaisijaltaan n. 22 cm:n irtopohjavuoka ja sirota päälle kookoshiutaleita (en laittanut kookoshiutaleita).
Sulata voi. Sekoita kananmunat ja sokeri. Mittaa ja sekoita kulhossa keskenään kaakaojauhe, perunajauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. 
Vatkaa jauhoseos munasokeriseokseen voisulan ja maidon kanssa. Sekoita ainekset melko löysäksi taikinaksi.
Kaada taikina vuokaan ja kypsennä sitä 175 asteisen uunin alatasolla vajaa 25 minuuttia. Jäähdytä kakku ja irrota se sitten vuuasta. Koristele haluamallasi tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti