tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kesän ensimmäinen raparperiherkku

Keväällä katselin huolissani raparperiani. Näytti ihan siltä, että raparperista nousee vain muutama hassu varsi. Sain kuitenkin kevään aikana huomata, että huoleni oli turha. Raparperi on kasvanut kivasti. Tosin kovin paksuja ei varret ole, mutta aika paljon niitä kyllä on pensaassa.

Uuden raparperipiirakan ohjeen löysin viimeisestä Leivotaan-lehdestä. Piirakka maistui niin hyvältä vaniljajäätelön kanssa, että tätä herkua tehdään uudestaan ja luulen että jo aika pian! =) Turhaan ei ohjeessa lukenut "yksinkertainen ja maukas kahvipöydän herkku, joka valmistuu käden käänteessä yllätysvieraillekin".




Mummon raparperipiiras

2 munaa
1 ½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2-4 raparperin vartta paloiteltuna
hiukan voita
raesokeria

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita jauhot keskenään ja lisää vaahtoon.
Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka (halkaisija n. 23 cm). Tein ihan tavalliseen piirakkavuokaan.
Kaada taikina vuokaan ja painele raparperinpalat kunnolla taikinaan.
Vuole piirakan päälle hiukan voita juustohöylän avulla ja ripottele päälle raesokeria.
Paista piirakkaa uunin keskitasolla n. 30 minuuttia. 
Tarjoile lämpimänä vaniljajäätelön kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti