Täytekakkujen teko ei ole vahvinta osaamistani, mutta ajattelin sitäkin harjoitella. Aihetta tuli, kun vietimme "pikkusiskoni" kanssa 10-vuotista taivaltamme. Minulla on pikkusisko vapaaehtoistyön kautta ja helmikuussa tuli tosiaan 10 vuotta siitä, kun näimme ensimmäisen kerran.
Olin suunnitellut, että ehdin tehdä kakun päivällä, kun poju nukkuu päikkäreitä. Mutta asiat eivät koskaan mene niin kuin suunnittelee. Poju nukkui huonosti ja minä juoksin heiluttelemassa vaunuja koko ajan. Kakun koristelu jäi viime tipalle ja näyttää myös siltä. Olisin halunnut juurikin panostaa koristeluun, mutta aika loppui kesken. Kakusta tuli iso ja hyvän makuinen. Se kai kuitenkin on pääasia. =)
Täytekakku
Pohja on viiden kananmunan täytekakkupohja. Välissä oli suklaatäyte ja mansikkatäyte. Koristelin kermavaahdolla ja marsipaanilla. Koristeet päällä ovat sokerimassaa.
Suklaatäyte
2 dl kermaa
200 g ranskankermaa
150 g suklaata
2 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
Vaahdota kerma, sekoita siihen ranskankerma ja sulatettu suklaa. Mausta vaniljasokerilla. Liota liivatteet kylmässä vedessä ja sulata kuumennettuu vesitilkkaan. Kaada ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.
Mansikkatäyte
2 dl kermaa
200 g maitorahkaa
200-300 g mansikoita
1-1½ dl sokeria
6 liivatelehteä
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja vatkaa mukaan maitorahka. Lisää mansikat vatkaamalla. Mausta sokerilla. Liota liivatteet kylmässä vedessä ja sulata kuumennettuun vesitilkkaan. Kaada ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.
Kostutus
2 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti