sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Huumaavaa tuoksua keittiössä

Herkkuja lisää lauantailta. Tämä vuoka oli ihanan tuoksuista ja maistui herkulliselta! Suosittelen! =)

Chilibataatit uunissa

3-4 hengelle tarvitaan:
1 kg bataatteja
4 punasipulia "veneinä"
6 valkosipulinkynttä puolikkaina
2 chiliä suikaleina
4-5 rkl oliiviöljyä
1 tl kuivattua tinjamia
1½- 2 tl suolaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori sillä aikaa bataatit ja leikkaa paloiksi, noin 4 cm x 5 cm (suosittelen hieman pienempiä paloja, jotta kypsymisaika pitää paikkansa). Kuori ja leikkaa punasipuli puolikkaiksi ja sitten  pitkittäin ohuiksi veneiksi. Kuori ja puolita jokainen valkosipulinkynsi. Poista chilistä siemenet ja suikaloi ne.
 Kaada puolet oliiviöljystä vuuan pohjalle. Laita vuokaan sekaisin bataatinpalat, punasipuliveneet ja valkosipulinkynnet. Ripottele päälle tinjami ja chilisuikaleet. Kaada lopuksi jäljellä oleva oliiviöljy ja ripottele päälle suola. Kypsennä uunissa noin 35 minuuttia, kunnes bataatit ovat saaneet kauniin värin. Tarkista tilanne silloin tällöin. Jos paistos näyttää kuivalta, lusikoi muutaman kerran vuuasta lientä kasvisten päälle.

Lähde: Anna Bergenström ja Fanny Bergenström, Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla, Otava 2009.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti