lauantai 31. heinäkuuta 2010

Suut makiaks!


Vadelma-marenkipiirakka

pohja:
150 g sulatettua margariinia
2 keltuaista
1 dl sokeria
1 dl maitoa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl mantelirouhette

päälle:
5 dl vadelmia

marenki:
2 valkuaista
1 ½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Sekoita jäähtyneen rasvasulan joukkoon keltuaiset, maito ja sokeri.
 Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikinaa vain sen verran, että aineet tasoittuvat.
Levitä taikina voideltuun piirasvuokaan.
Ripottele vadelmat päälle.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten. Mausta vaniljasokerilla.
Pursota tai lusikoi marenkin piirakan päälle.
Paista piirakkaa 175 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla n. 35 minuuttia.

Loppuun
Piirakasta tuli aika makea. Marenkiin voisi varmaan laittaa hieman vähemmän sokeria. Ettei tule suut liian makiaks! =)

2 kommenttia:

  1. Moi! Herkullisen näköisiä piiraita! Me oltiin heinäkuun viimenen viikko vielä mökillä, joten kyläily jäi. Muistin kyllä! Nähdäänkö elokuussa?
    T: Anu

    VastaaPoista
  2. Moi, Vadelmia on todella tullut kerättyä pakkanen täyteen. Ajattelinkin, että olette varmaan mökillä, kun ilmat olivat niin hienot! Sopiiko, että nähdään elokuun lopulla tai syyskuussa. Järjestämme isohkoja juhlia, joita vietetään meillä. On siis hieman kiirettä! =)

    VastaaPoista