lauantai 20. helmikuuta 2010

Talvikuvia

Viikko sitten lähdin kameran kanssa pihalle. Halusin taltioida tämän kaiken lumimäärän mitä pihalla on niin kameralle! Lunta on siis aivan mahdottomasti. Joskus lapsena muistan viimeksi olleen näin paljon lunta.


Kuva on etukuistilta. En ole koko talveen putsannut lunta pois kaiteen päältä. Lumi jo ihan roikkuu kaiteelta alaspäin.


Kuvassa on iso kivi, jonka päällä on vanha pata. Olen syksyllä istuttanut pataan kanervia. Ne ovat siis tuon lumipaakun alla!



Ulkona on ollut niin kylmä, että en ole tarjentunut jäädä pihalle kuvaamaan lintuja. Viime lauantaina sitten viritin kameran jalustalle keittiön ikkunan eteen. Kaikki valmista, mutta....

...mihin katosivat linnut? Istuin keittiössä ja vahdin lintulautaa pitkän tovin. Kun olin saanut kameran valmiiksi kaikki linnut lähtivät eivätkä juuri takaisin tulleet. Vain muutama kaveri kävi pikaisesti kääntymässä. Ymmärsikö linnut, että olen virittänyt kameran kuvatakseni heitä? Empä tiedä, mutta en siis saanut montaa kuvaa.

Lintuja on siis koko talven vieraillut laudalla todella paljon.

1 kommentti:

  1. Samalta näyttävät myös meidän kaiteet....uskallan tuskin kuvitella millainen veden loiske alkaa sulamisen myötä, lunta tosiaan riittää.

    Kivoja lintulautakuvia :)

    VastaaPoista