lauantai 6. helmikuuta 2010

Rypytystä, rypytystä ja vielä kerran rypytystä





Kuten kuvasarja kertoo tänään on rypytelty urakalla piirakoita! En ole koskaan ennen piirakoita tehnyt ja ystäväni tuli taitoa minulle opettamaan. Hän on kotoisin pohjois-karjalasta ja taito on hyppysissä.

Aloitin päivän keittämällä muutaman satsin riisipuuroa ja tekemällä perunamuusia. Takkaa ollaan lämmitelty torstai-illasta asti. Voitte siis arvata onko meille kuuma! =) Lämpötila sisällä näyttää tällä hetkellä 26.2 astetta. Meillä ei ole koskaan ollut näin lämmintä sisällä!

Piirakoiden teko oli ihan helppoa ja hauskaa. Tosin ulkonäkö ei kaikkien kohdalla ole kummoinen, mutta ehkä joskus vielä sekin alkaa sujua! Aikaa se kyllä vei, kun teimme kerralla vielä ison määrän. Piirakoista tuli juuri sellaisia, kun itsetehdyt piirakat ovat, joten onnistuimme täydellisesti. Lähes kaikki piirakat paistettiin kypsiksi leivinuunissa.

Karjalanpiirakat

Kuoritaikina:
3 dl vettä
n. 3,5 dl ruisjauhoja
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

Sekoita veteen kaikki aineet. Älä jätä taikinaa löysäksi. Lisää ruisjauhoja niin kauan, että saat taikinasta hyvän. Paistetaan n. 250 asteessa n. 12 minuuttia. Valmiit piirakat voidellaan sulatetulla voilla ja laitetaan vuokaan leivinpaperin ja pyyhkeen alle pehmiämään.

Leivinuunissa lämpöä oli n. 240 astetta ja piirakat meillä olivat siellä n. 15 minuuttia.

Riisitäyte:
5 dl vettä
3 dl puuroriisiä
1 l täysmaitoa (punainen tölkki)
1-2 tl suolaa
1 rkl voita
1 muna

Kiehauta vesi, kaada riisit sekaan ja keitä, kunnes kaikki vesi on imeytynyt riiseihin. Lisää maito ja keitä, kunnes riisi on pehmeää ja puuromaisen paksua. Sekoittele usein keittämisen aikana. Mausta puuro suolalla ja sekoita joukkoon voi ja muna. Anna jäähtyä.

Riisitäytteen ohje on otettu kirjasta: Sjöström ja Brimi, Pohjolan herkut, makumatka pohjolan pitopöytiin.

Perunatäyte:
2 kg jauhoisia perunoita
n. 2-3 dl maitoa
suolaa
voita

Keitä kuoritut perunat. Muussaa perunat, lisää lämmitetty maito, suola ja voi. Vatkaa kuohkeaksi.

5 kommenttia:

  1. Nam, nam.

    Kumpi on sinun makuun peruna vai riisipiirakka ? Niin, taitavat olla molemmat ihan herkkua.

    Kauniilta rypytyksiltä näyttävät. Olet ollut hyvässä opissa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä ne aika herkkuja ovat, eivät kylläkään kovin laihis-ystävällisiä! Tykkään ehdottomasti enemmän riisipiirakoista. En ole edes perunaa tällä kertaa maistanut!

    Myönnetään, että tuohon kuvaan valittiin parhain yksilö! Kyllä vielä on harjoiteltavaa paljon!

    VastaaPoista
  3. Maukkaan näköisiä piirakoita olen rypytellyt :) Täällä sinun blogissasi käydessä tulee AINA vesi kielelle :)

    Maukkaita piirakoiden herkutteluhetkiä ja mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Oi, itse tehdyt piirakat on NIIN hyviä! Mutta vaan niin työläitä...=/

    Oot ollu kyllä ahkera!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista! Kyllä se niin on, että kaupasta ei noin hyviä piirakoita löydä. Kova oli urakka, mutta aion kyllä tehdä uudestaankin. Kerralla, kun tekee paljon niin riittää sitten pidemmäksi ajaksi!

    VastaaPoista