Vihdoin on kaikki joulukortit tehty ja postitettu. Tänä vuonna urakka otti koville. Fiilistä korttien tekemiseen ei oikein meinannut löytyä, onneksi viime vuonna oli fiilistä kyllikseen ja kortteja valmistui valmiiksi jo tätä vuotta ajatellen. Olen siis kaksi joulua tehnyt ja lähettänyt 3D-kortteja. Päätin, että ensi jouluna matkaan lähtee jotain muuta kuin 3D-kortteja. Tässä vain kuva muutamasta kortista, matkaan lähti kuitenkin n. 50 korttia! Kaikki kortit olivat erilaisia.
Muistakaan, että huomenna on viimeinen päivä laittaa joulutervehdykset postiin halvemmalla hinnalla!
Todella kauniita!! Ihana kun joku on jaksanut ahertaa joulukortteja tehden :)
VastaaPoistaTunnelmallista Joulun odotusta Sinulle!
Kiitos kortista! Tuli tänään.Uskomatonta että jaksat väkertää jotain noin pientä! Mun nakkisormilla tollanen ei onnistuis.
VastaaPoistaYks huono puoli noissa korteissa on. Ne kiinnostaa esim. 4-vuotiaita niin paljon, että ne on otettava pikimmiten pois niiden ulottuvilta jos haluaa että kortti säilyy ehjänä. Meillä nimittäin luultiin, että "Näiden enkeleiden käsiä voi liikuttaa!". =)
Olkaa hyvä! Kyllä tänä vuonna meni tiukoille, että sain kortit ajoissa valmiiksi. Hyvin se leikkaaminen multa sujuu sohvalla samalla kun katsoo telkkaria. Olisi pitänyt laittaa tytöille oma kortti, jota saa tutkia! =)
VastaaPoistaVoi miten kauniita kaikki! <3
VastaaPoistaHävettää tunnustaa mutta omat ostetut kortitkin jäivät tänä vuonna lähettämättä...
Tunnelmallista ja rauhallista joulua! =)
Kiitos, tuossa tosiaan vain muutama kortti näytiksi. Lähellä oli mullakin, että sain kaikki kortit matkaan. Ensi vuonna jotain helpompaa ja nopeampaa.
VastaaPoistaMukavaa ja rentouttavaa joulua myös sinulle!
Todella kauniita kortteja olet tehnyt!!
VastaaPoistaOikein reipasta ja Onnellista UuttaVuotta sinulle!!!!
Hei Kyökkis-Kati, kiva kun olet löytänyt tiesi blogiini! Tervetuloa uudelleen! Kiitos kommentista ja oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle!
VastaaPoista