tiistai 29. tammikuuta 2013

Marianne kuppikakut

Vuosi on vaihtunut ja kiireet jatkuvat. Ehdimpä kuitenkin ainakin yhden päivityksen tehdä vielä tammikuun puolella. Ihanaa, kun mennään kevättä kohti ja päivät alkavat pidentyä. Oikein ihania ja aurinkoisia päiviä kaikille! =)

Edelleen syksyn aikana tehtyjä herkkuja. Näitä Marianne-karkeilta maistuvia kuppikakkuja tarjoilin Mariannelle. =) Näitä muffareita on helppo tehdä pojun kanssa. Tekemiseen ei mene kauan aikaa. Poju jaksaa istua syöttötuolissa ja katsoa yleiskonetta. Tosin kivempaa olisi jos sitä voisi itse vähän säädellä. Tästä on taas aikaa jo ihan mahdottoman paljon, kun näitä tein. Muistan, että jotain häslinkiä oli taas kerran ton kuorrutteen kanssa. Kuvastakin sen jo näkee, mutta nyt en sitten muista et mikä ongelma mulla siinä tällä kertaa oli. :) Ohje on otettu Ingrid Hancock bjerknesin kirjasta Kuppikakut. Kuorruteen ohje on täällä.


Marianne kuppikakut

4 munaa
190 g sokeria
200 g vehnöjauhoja siivilöitynä
3 tl leivinjauhetta
225 g huoneenlämpöistä margariinia
1 tl vaniljauutetta (laitoin hiukan vaniljasokeria)
200 g Marianne- rakeita

Kuumenna uuni 175 asteiseksi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe sekä margariini ja vaniljauute. Sekoita sähkövatkaimella pari minuuttia. Lisää lopuksi Marianne-rakeet. Täytä kuppikakkuvuoat ja paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
Tee kuorrute ja koristele.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti