lauantai 4. helmikuuta 2012

Geisha-banaanikakku

Perjantaina meillä oli vieraita ja heille tarjoilin geisha-banaanikakkua. Ohje on Ulla Svenskin juhlaleivonnaiset kirjasta, jonka sain viime vuonna synttärilahjaksi. Tarkoitus oli myös harjoitella kukkien tekoa ja tehdä tähän kakkuun itse koristeet, mutta aika vaan loppui kesken. Joten kakussa on kaupan valmiit kukat, joita oli kaapissa. Kakku oli ihan hyvän makuinen, ehkä banaania olisi voinut olla vaikka enemmänkin.


Geisha-banaanikakku

200 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
4½ dl vehnäjauhoja
2 dl kermaviiliä
100 g (1 levy) geisha-suklaata
1 iso banaani

Kuorrutus ja koristelu
valkosuklaata
kukkia

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri, lisää huoneenlämpöiset kananmunat yksitellen joukkoon voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat ainaat keskenään ja lisää kermaviilin kanssa vuorotellen massaan. Sekoita lopuksi joukkoon sulatettu suklaa ja survottu banaani. Paista kakkua voidellussa ja jauhotetussa vuoassa uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin 1 tunti. Kumoa hieman jäähtytnyt kakku. Sulata valkosuklaa ja kaada sitä kakun päälle, koristele kukilla.

2 kommenttia:

  1. Heippa Tättähäärälle pitkästä aikaa ja onnittelut Pikkuisesta :) Pilvenhattara sulki ovensa ja meillä puhaltaa myös uudet tuulet jonka seurauksena avasin uuden bloginikin :) Tervetuloa kyläilemään! Ihanalta näyttää tuo Geisha-banaanikakku, tarvitsee kokeilla!

    Olisi mukava vaihtaa kuulumisia taas ihan kasvotusten!

    -Lotta

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Moi! Ja tosiaan pitkästä aikaa! Kiitos onnitteluista! Onnitteluita myös sinne teille! Tulen ehdottomasti kyläilemän blogissasi! Kiva, että olet kuitenkin jatkanut blogin pitämistä. Kyllä sitä aikaa kuitenkin hieman löytyy, vaikka pikkuinen onkin talossa.

    Olisi tosiaan kiva nähdä! Jaksatko nähdä vielä ennen vauvan tuloa? Voidaan nähdä missä vaan, me päästään kyllä pojun kanssa liikkumaan täältä.

    VastaaPoista