tiistai 20. joulukuuta 2011

Piimälimppu

Kotivinkin jouluherkut lehdessä oli oiva leipäohje, joka on nopea ja helppo valmistaa. Sopii siis pienten lasten äideille, kun ei tarvitse taikinaa vaivata ja kohotella. Sekoitetaan vaan aineet ja laitetaan uuniin. Helppoa ja vielä ihan hyvän makuistakin. Olen jo ehtinyt muutaman leivän tehdä.


Pikainen piimälimppu

6 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
1 dl pellavansiemeniä
2 dl auringonkukansiemeniä
2 tl soodaa
2 tl suolaa
1 l piimää
2 dl siirappia

1. sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Yhdistä piimä ja siirappi. Lisää jauhoseos piimäsiirappiseokseen ja sekoita tasaiseksi.
2. Voitele kaksi pitkulaista leipävuokaa ja kaada taikina niihin. Paista 175-asteisen uunin alatasolla 1½ tuntia. Leipä on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä.

Tein puolikkaan annoksen, kun omistan vain yhden leipävuuan. Ohjeesta jätin pellavansiemenet ja auringonkukansiemenet pois, kun niitä ei ollut kotona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti