Meillä vietettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa isänpäivää. Tänä vuonna isänpäiväkorteissä oli teemana työkalut. Pappojen kortteja en ehtinyt kuvata ennen antamista, mutta niissäkin oli työkaluja.
Poju ei ollut kauhean innostunut taulun teosta, mutta saatiin me kuitenkin aikaiseksi ihan kohtalaiset jalan kuvat. Eikä isikään huomannut mitään, että pojulla oli kaksi päivää jalat vähän siniset! =)
Taulun kehykset olivat tylsät puuväriset joten maalasin ne mustaksi ja liimasin kulmiin pienet tähdet. Mielestäni siitä tuli ihan kiva muisto.
Kiva muisto. Varmaan onnellinen isi.
VastaaPoista