Toukokuu lähentelee loppuaan ja päivityksiä on ollut nihkeesti. Johtuu paljolti siitä, että on ollut paljon kiireitä ja empä ole juuri mitään ehtinyt edes leipoa tai askarrella.
Vesisateen lakattua kiirehdin pihalle räpsimään muutaman kuvan.
Omenapuut säilyivät talvesta hyvin. Kahdessa puussa on kukat kohta auki ja kaksi puuta ei taida tänä vuonna kukkia laisinkaan. Täytyy toivoa, että muutama pörriäinen löytää tiensä kukkiin ja saadaan edes muutama omena tänä vuonna.
Luumupuu kukkii myös pihalla. Satoa odotellaan!
Maan sulattua toimme vanhempieni luota raparperin alun. Se lähti heti hyvään kasvuun ja on kasvanut todella paljon kevään aikana. Viikonloppuna tuli tehtyä ensimmäinen raparperipiirakka omista raparpereista.
Orvokit kukkivat pihassa. Taitavat nekin kuitenkin kaivata jo aurinkoa eikä aina vaan vesisadetta.
Viime vuonna kylvin siemenistä lemmikkejä. Kasvatin niitä purkeissa ja syksyllä istutin maahan. Ainoastaan yhdessä penkissä lemmikit innostuivat kukkimaan. Täytyy varmaan vaihtaa muiden paikkaa, jos sitten ensi vuonna nekin kukkisivat.
Kevätkaihonkukka kukkii myös sinisenä pihassa. Harmi vain, että talvi vei mennessään kaksi kukkaa. Täytyy ostaa uudet taimet tilalle.
Moro ! Minä täällä kurkkimassa....
VastaaPoistaKivaa nähdä piha kuvia ja juttuja - kuvaile vain lisää !
Mukavaa viikon jatkoa ♥
Moi, Kiva kun kävit kurkkimassa! =)
VastaaPoistaTäytyy vähän odottaa vielä, että kukat alkavat enemmän kukkia. Vielä on meillä kovin vihreää. Sitten voi taas köpötellä pihalla kameran kanssa.
Meillä myös yksi omenapuista teki vain muutaman kukan, ja se on tietenkin juuri se, missä on parhaimman makuiset omenat. ;)
VastaaPoistaLemmikit kukkivat kyllä tosi kauniisti! =)