Orvokit näyttävät nyt hyviltä, mutta ajatuksena oli jo viikonloppuna tuoda äidiltä ja iskältä kesäkukat pihaan. Minnekäs orvokit sitten laitetaan?
Hyötypuutarha on vielä pahasti kesken. Maa on ollut niin märkää, että maata ja multaa ei olla saatu levitettyä. Olen kuitenkin ostanut jo marjapensaat. Ostettua tuli neljä viinimarjaa, kaksi punaista ja kaksi mustaa. Myös kaksi karviaismarjapensasta odottaa istutusta.
Tässä tällä hetkellä kuivana oleva puro. Metsän puoleinen alue on vielä maisemoimatta.
Ja sitten jo laajennetaan terassia. Vanhakaan ei ole vielä kunnolla valmis, kun uutta jo ollaan kovaa vauhtia tekemässä. No siihen mahtuu sitten aurinkotuolit, joissa aion tänä kesänä makoilla! =)
Ensi kesänä toivottavasti omistan jo kunnollisen kasvimaan ja ehkä jo kasvihuoneenkin. Nyt kuitenkin yrttejä purkeissä mm. persilja ja ruohosipuli. Laatikoissa kasvaa kukkia mm. krassia, kivikkosuopayrttiä jne.
Etupihalta on sitten tämä kuva. Nurmikko on kylvetty ja vihertää jo ihan kivasti. Juhannuksena näyttää nurmikko jo varmasti hyvältä. Parantelin hieman tuota puron reunassa olevaa kukkapenkkiä, sinne ostin mm. suikeroalpia. Pallotuija koristelee puron toista puolta. Se näyttää vielä hassun pieneltä, mutta eiköhän se siitä hieman kasva.
Tässä takapihan nurmikkoa. Kylvämättömälle alueelle on tulossa ehkä ensi kesänä grillikatos.
Viimeisin kukkapenkki tuli tehtyä takapihalle viikonloppuna. Olin tehnyt suunnitelmat mitä perennoja sinne haluan, mutta olen joutunut luopumaan joistakin perennoista, kun en löydä niitä. Väreinä penkissä on punainen, lila, sininen ja valkoinen. Ihan jännittää, että miltä se tulee näyttämään. Penkissä kasvaa punatähkä, harmaamalvikki, isorikko, kaunopunahattu, syysleimu, sammalleimu, kääpiöjaloangervo, asteri, jalokurjenpolvi ja punainen päivänkakkara.
Hienolta näyttää ja paljon ootte saaneet aikaiseksi!! Loppukesästä pääset makoilemaan jo nurmikolle. =)
VastaaPoistaMinä täällä kurkkimassa uudelleen...
VastaaPoistaHienolta näyttää ja aina vain paranee kun vihreys valtaa alaa.
Puuhakasta viikonlopun jatkoa !
Nyt alkaa nurmikko olla jo kivan vihreä. Vähän aikaa täytyy vielä odottaa ennenkuin voi loikoilla nurmikolla.
VastaaPoistaAurinkotuolit voin varastosta kohta jo hakea tuolle uudelle terassille. Nyt pihalla odottaa autokuormallinen kesäkukkia. Istutus puuhia olisi siis tiedossa! =)